Argh!!! Vatsa huutaa ruokaa! Arvatkaa onko vähän vieroitusoireet jos on tottunut syömään mitä haluaa, milloin haluaa. Vettä olen juonut kuin kameli kuukauden vaelluksen jälkeen ja toisesta päästä sitä tulee ulos kuin ravihevosesta. Kyllä se vatsa(laukku) tähän tottuu, siihen vain menee hetki...
Tällainen laihis ei yhtään tee hermoille hyvää.... Olen sellainen ihminen että en juurikaan julkisilla paikoilla näytä tyytymättömyyttäni (joka on monessa asiassa aika tyhmä tapa) mutta lieneekö johtunut tästä pienoisesta suolien tyytymättömästä vaelluksesta vai mistä, mutta kun kuulin että laattojen rahtimaksu on 67 euroa, mainitsin sanan jos toisenkin. Tästä rahtikulusta kun ei ollut tilausvaiheessa mitään puhetta. Jos tämän olisin tiennyt, oltais haettu laatat viereisestä kaupungista (jopa halvemmalla) ja vaikka oltais tankattu auto niin ei oltais saatu tuolle välille 67 euroa menemään. No, laatta poloiset on nyt täällä meidän matalassa majassa vaikka ovat näemmä tottuneet matkustamaan vähän hienommin kuin me.
Samalla reissulla tein onneksi löydönkin, nimittäin tällaisen:
Löysin nämä niinkin erikoisesta paikasta kuin rautakaupasta jossa myydään myös maataloustarvikkeita. Ovat käytettyjä kahvisäkkejä ja hintaa niillä oli niinkin hurjasti kuin 1,30 eur/kpl. Otin kaksi vaikka päänsisäinen ääni huusi TÄNNE KAIKKI!
Alustavan suunnitelman mukaan toisesta tulee koiralle peti, ovat siis todella reilun kokoisia. Sisälle vain vähän vanua (koira on lellipersus, minkäs teet) ja vaikka muovia tai sitä kangasta jota vauvoilla käytetään sängyssä patjaa suojaamassa (mikäsenytolikaan, meillä jossain vaatehuoneen kätköissä...). Lika ei kovin herkästi näy ja voi pestä reilusti koneessa.
Ja nyt se tuli vihdoinkin!!!! Mun uusi rakkaus <3
Ihan on halvin malli mitä löytyi, mutta se on UUSI ja se on MUN! Riittä varmasti mun ompelutarpeisiin loistavasti. Tästä innostuneena syöksyin paikalliseen Halpa-Halliin sillä tokihan mää tartten jonkun nätin boxin mun ompelutarvikkeille! (Joita on vielä melko vaatimaton määrä...) Ja tällainen tarttui mukaan:
Kuten kuvasta näkyy, tuohon entisen elämänsä teerasiana viettäneeseen boxiin mahtuu mun ompelutarvikkeet ja vanhojen nappien kokoelma heittämällä. Ja hintaa vain 4,95 eur.
Muistinko kertoa että RAKASTAN lukemista? Mulla on aina, siis IHAN AINA joku kirja työn alla. Kerään tiettyjen kirjailijoiden kirjoja ja ne on KAIKKI hyviä. Luen siis niitä aina uudestaan ja uudestaan, ja ei, en ole vieläkään kyllästynyt. :-) Tästä syystä kuulun kahteen kirjakerhoon, joiden nettisivuilla käyn kuolaamassa säännöllisesti. Nyt kun olen äippälomalla, on meidän "huvittelu" rahavarat pienemmät ja joudun oikeasti valita tarkkaan mitä tilaan. Jos suosikkikirjailijoiden kirjoja on kuukaudenkirjana (tai muutenvaan) niin tilaan ihan aina. Vaikka joutuisin olla syömättä siitä hyvästä. (Just, ihan ku olisin sen näkönen että oon ilman ruokaa joutunu olla ja ei meillä sentäs niin tiukkaa oo) Ja tämä pitkä sepustus johtaa siihen että tämän kertainen paketti (Hyper nolotus, oon käyny keskimäärin 3*viikossa hakemassa paketin postista ja sinne ei edes tule elloksen eikä henkkamaukan paketit...) sisälsi tällaisen ihanuuden:
En ole vielä ehtinyt perehtyä tähän, kuhan vain malttamattomuuttani selailin. Joten suuremmitta puheitta minä, vesilasi ja kurnivat suolet mennään tutustumaan mun uuteen SUPERihanaan kirjaan joka on pikavilkaisulta TÄYNNÄ ihania kuvia ja tuunaus ohjeita!
Siis MISTÄ tuo säkki on? Mulle kans!! :) Olipa melkoisen kallis matka laatoilla, tuolla hinnalla ne on varmaan matkustanu ihan bisnesluokassa! :)
VastaaPoistaPaikallisesta Agrimarketista. Siellä muiden "maatalous"tuotteiden seassa se lojui ja piti vielä oikein tarkistaa että 1.3 eur/kpl!!! No meillä on sitte oikein bisineslaatat varmaan... ;-)
VastaaPoistaAattelinki lähteä tänään käymään "meillä kotona" ja nyt se varmistui. Jatkan matkaa keskustaan asti ja ihan takuulla haen nuita!! Toivottavasti niitä vielä on :)
VastaaPoistaKyllä niitä sinne vielä jäi, tuskimpa ovat menneet. Ja jos ovat niin voivat varmasti tilata lisää. En heti olisi uskonut että Agrista tuommoisia löytyy, onneksi kävelin kauppaa läpi samalla kun myyjä ynnäsi meidän ostoksia yhteen. :-)
VastaaPoistaKävin jo! :D
VastaaPoistaOlet siis uusien kaffipussukoiden onnellinen omistaja! Hienoa! Huomenna käyn kyllä kylällä ostamassa tarvittavia värkkejä ja käyn minäkin hommiin.
VastaaPoistaSäähän sait aikaan koko Suomen laajuisen buumin :D Agrimarketit sais antaa sulle jonku palkkion siitä hyvästä! ;D
VastaaPoista