Siis mulla takana. Käsi on kipeä pökkelö, mutta ihan omaa syytä kun en ole malttanut olla rauhassa. Alkuviikosta sain kaikkien kuningasideoiden isän ja visio oli niin selvä että piti siltä istumalta pukea lapsi ja kiikuttaa autoon. Puutarhaliikkeeseen vei auto meidät ja mikä ihana yllätys kun kaikki kasvit jota pihalle ajattelin olivatkin puoleen hintaan! Tässä kohtaa säästö oli huomattava. Ei muutakuin kasvit autoon ja pankkikorttia veloittamaan (auts!)ja kovaa kyytiä takaisin kotia. Lapio kauniiseen käteen ja kaivamaan. 5 min päästä kuolema (käsi sanoi sopimuksen irti) ja kummasti tuo idea alkoi vaikuttamaan ihan paskalta. Onneksi on avuliaita naapureita ja sain penkin lopultakin valmiiksi saman päivän aikana. Jos mun olisi pitänyt itse kaivaa kaikki olisi tähän hommaan mennyt about toista kuukautta...
Eli tässä lähtötilanne:
Eli aika toivoton alkutilanne ja jopa mieskin on ollut sitä mieltä että jotain tuolle pitää tehdä. Tän käden takia päätettiin että sitte ens kesänä mutta saatiin siis kaikki puoleen hintaan joten kannatti tehdä nyt syksyllä. Tuossa parkkipaikan sivustalla siis on kasvanut jotain tuollaista pensasta, valitettavasti nimeä en tiedä. Tässä kuvan tilanteessa olen kaivanut jo kaikki muut ylös paitsi tuon yhden ison ja siihen mun käsi sitten prakkasi.
Tässä naapuri riensi hätiin ja projekti saatiin pelastettua.
Ja tässä tämän hetken tilanne. Penkissä siis Timanttituijia, jotain tollasia pikkuhavuja, muutama ryhmäruusu, piilossa maan alla tulppaanin sipuleita ja nyt vuodenajan mukaan noita kanervia joiden tilalle tulee sitten kesällä jotain kesäkukkaa. Idea on että penkissä on väriä joka vuodenaikaan, keväällä tulpaanit, kesällä ruusujen kukat (ja kesäkukat) ja syksyllä ja talvella nuo kanervat tai callunat. Tuohon ympärille tulee vielä isoista tukkityyppisestä painekyllästetystä puusta kehykset joihin tulee pihavalot kiinni. Ja voin sanoa että tulos on sata kertaa parempi kuin lähtötilanne.
Toinen tällä viikolla (melkein) valmistunut projekti on eteisen kiinteän vaatekaapin yksi seinä. Tuo on siis alkuperäinen kaluste täällä ja ainoastaan ovet tuohon vaihdettiin samalla kuin keittiöönkin ja valitettavasti tuo runko on nähnyt elämää ja saanut iskuja. Ihan alun tilanteesta ei taida olla yhtään kuvaa, tässä kuvassa olen jo pakkeloinut kaikki isoimmat kolhut piiloon ja raaputellut kaikki tarrat irti.
Ja tässä lopputulos. Käytimme saunaan tulevien hirsipanelien jämäpätkiä tuohon seinään ja minä sekoitin tavallista vesiohenteista maalia veden kanssa puolet ja puolet ja sudein sen tuohon paneelille. Koska puu on lämpökäsitelty, se oli kellertävää ja se sävy ei kyllä yhtään miellyttänyt silmää tässä. Mutta tuo ohuella litkulla sively vei tuon kellertävän sävyn pois ja siihen tuli kiva valkoinen sävähdys muutta puu paistaa ihanan paljon läpi. Projekti on vielä vähän kesken joten enempi kuvia tulee kun se on valmis (ja olen saanut ompelunurkkani pesuhuoneremppa-kaaoksen keskeltä pois).
Siitä tulikin mieleeni että suihkussa on laatoitus jo aloitettu ja huomenna laitamme talkoilla panelit saunanpuolelle loppuun. Jos kaikki menee hyvin niin EHKÄ jo ensi viikonloppuna päästäisiin edes suihkuun jo tuolla omassa uudessa suihkussa! SITÄ ODOTELLESSA!
Heips ! Eka kertaa kyläilemässä! Olet ollut tosi ahkera. Selailin postauksiasi ja mukavalta vaikuttaa :) Meillä myös remontoidaan vanhaa rintamamiestaloa. Iloista viikonlopun odottelua
VastaaPoistaKiitoksia!
VastaaPoistaVaikea mieltää itseään erityisen ahkeraksi, mutta kun nyt ensimmäistä OMAA taloa kunnostaa, ei sitä niin tule laskettua tunteja (tai euroja) joita tähän taloon käyttää. Kaikki tehty työ on meidän omaa viihtyisyyttä varten ja siinä sivussa toivonmukaan talon arvokin hieman nousee.