lauantai 24. heinäkuuta 2010

Inspiraation riivaama

Tänne on ompeluinspiraatio iskeny siinä määrin, että eilenkin istuin koneella kahteen asti yöllä. Nyt onkin sitten kaksi tilkkupeittoa vanua vaille valmis. Tänään yritin ostaa, mutta meidän kaupungin(kylän) ainoa kangaskauppa ei ole ollenkaan auki heinäkuussa lauantaisin. Joten maanantaihin joutuu odottaa ennenkuin pääsee tikkailemaan. Tässä vähän esimakua värimaailmasta:






Nyt kun tilkut on ommeltu yhteen näyttää peitto mielestäni enemmän pikkutytölle sopivalta kuin että laittaisin esim. olohuoneeseen. Täytyy vielä odottaa että saa taustakankaan ja vanun niin sitten näkee paremmin. Tästä innostuneena tein toisen vähän "hillitymmän" jossa on vaalean vihreän sävyjä ja vaaleanpunaista, raitaa ja ruusuja sekä välissä vähän luonnonvalkoista. Ihan kivalta näyttää jo, en malttaisi millään odottaa että saan valmiiksi.

Yhden työ sentään olen valmiiksi asti saanut. Nimittäin koristetyynyn jossa on meidän Jessen kuva:






Voin sanoa että tuon pitsin rypyttäminen vaati kaiken kärsivällisyyden mitä yhdeltä yöllä oli enää jäljellä. Niin vain sain senkin laitettua ja olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen. Jotain tällaista on lähdössä varmaan luova leikki- postaukseen kommentoineille. Vielä ei ole viittä kasassa joten kommenttia vain kyseiseen viestiin niin jotain vastaavaa laitan tulemaan.

Nyt kutsuu sauna ja hyvä kirja (jota en ole nyt sattuneesta syystä ehtinyt lukemaan.)


Edit: Kävin tänään vähän kaupoilla ja jotain pientä tarttui mukaan. Kun kerta alennuksessa oli... ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti