lauantai 11. joulukuuta 2010

Pikaisesti

käyn ilmoittamassa että hengissä ollaan. Jotenkuten. Nöpiksen kamaria olen nyt urakalla tehnyt eteenpäin ja nyt on jo hieman uutta väriäkin seinillä. Huomenna olisi tarkoitus tapetoida ja maalailla loppuun ja ensi viikolla asentaa uusi lattia. Voin sanoa että en ihan heti ala repimään lasikuitutapettia enää seinältä... Oli muuten pikkusen kova homma ja kun joissakin asioissa tätä järkeä on vain pikkulusikalla jaettu niin revin sen perhanan tapetin pois seiniltä lyhyt hihainen paita päällä joten arvata voi kuinka kivasti kutisi sen jälkeen... Jostain pitäisi saada vielä edullisesti vuodesohva, mieluiten sellainen metallinen, mutta ihan normi kahden istuttava kankainenkin kävisi näin aluksi. Ja käytettynä. Olen yrittänyt katsella netistä mutta eipä ole sopivaa tullut vastaan...

Huomenna meinasin tehdä myös joululaatikot jo pakkaseen, samoin pitäisi istuttaa joulukukkia kun eilen jo ne ostin. Lahjat pitäisi miettiä valmiiksi sillä olen keskiviikkona menossa ne ostamaan. Inhoan sitä järkyttävää kaaosta mikä näin ennen joulua vallitsee kaikissa vähänkin isommissa kaupoissa. Siksi ajattelin mennä arkena ja heti aamusta niin ei olisi niin kovasti ruuhkaa. Onneksi en ole taas viime tingassa näiden valmisteluideni kanssa. Kävi muuten juuri mielessä että mitä jos tilaisi vain kaikki lahjat netin kautta, pääsis paljon helpommalla...


Tähän loppuun vielä meidän tämän vuotisen joulukortin kuva. (Osa korteista on sentään jo postitettu ja maanantaina lähtee loput.)

Hyvää viikonlopun jatkoa täältä Mäkitalosta!

3 kommenttia:

  1. Mielettömän ihana joulukortti kuva!
    Mukavaa kolmatta adventtia.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Voi että on ihanan iloinen tonttu tuossa kortissa. Ihanan suloinen vauva :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne, onhan tuo tonttu ihana (vaikka olenkin ehkä vähän puolueellinen...?).
    Samoin mukavaa ja rauhallista kolmatta adventtia teille myös. Tää lähtee vielä remontti hommiin...

    VastaaPoista