keskiviikko 10. elokuuta 2011

Lapsen huone


Moi!

Tämänkään huoneen ennen -kuvia en löydä mistään vaikka olen ihan varmasti ne ottanut. Kuvat on aika huonoja sillä otin ne pojan päiväunien aikaan salamalla. Värit ovat silti ihan ok. Kuvista näkee että meillä on pienoinen säilytystila ongelma täällä huoneessa, nimittäin leluja on ihan liikaa. Joku parempi säilytysratkaisu pitäisi löytää, mutta niin että poika saa itse lelut otettua sieltä. Tuo sohva pitäisi viedä johonkin muualle, mutta mihin sitä en tiedä. Meillä ei tahdo olla enää tilaa missään muualla.



tiistai 9. elokuuta 2011

makkari

Yrityksistäni huolimatta en kertakaikkiaan löydä yhtään kuvaa meidän makkarista ennen remppaa vaikka otin niitä moneen otteeseen. Ne on jossain hukka -nimisessä paikassa jossa on muutakin tavaraa meiltä. Tässäpä kuitenkin kuvia siitä miltä makkari nyt näyttää. Sori huonosta valaistuksesta, mutta meidän makkarin ainoa ikkuna on varjon puolella koko päivän joten kovin hyviä kuvia sieltä on ihan turha odottaa.

Yöpöytinä on vanhat tuolit jotka on löytynyt tämän talon kätköistä. On peräisin ilmeisesti vanhasta tuvasta joka oli tämän talon paikalla ennenkuin tätä alettiin rakentaa. Kuvissa väri näkyy huonosti mutta tuo jäljellä oleva maali on sinertävän harmaata. Vielä on kovin paljaat seinät ja tuossa vaatekaappien välissä peilin alla on tyhjää tilaa johon syyhyttäisi laittaa jotakin. Ehkäpä sitten kun se oikea esine tulee vastaan. Päiväpeitto on kirpputorilta 7 euron hankinta, ei paha mielestäni. Sängynpääty on vanha ovi jonka olen kunnostanut (taisin siitä kirjoitella joskus aikaisemmin...) ja jota rakastan yli kaiken! Ihan kelpo makkari siis, mutta vaatii vielä sisustustavaraa.








Mua on monesti vaivannu ku jenkkisänkyyn on melkeimpä mahdoton löytää helmalakanaa jossa on tarpeeksi pitkät helmat joten päätin ommella pienen jatkopalan cittarista 15 eurolla ostamaani helmalakanaan. Päälle surautin vähän koristusta jotta tuo sauma peittyisi. Ihan kiva tuli ja edullinen myöskin.




Niin se syksy tulee ja mielessä siintää syyskukkien osto pihalle. Täytyy loppuviikosta käydä kaupoilla. Nyt soffalle!

maanantai 8. elokuuta 2011

Eteinen ennen - jälkeen



Moi!

Täällä on sateinen ja kurja ilma, joten katselin valokuvia tietokoneen uumenista ja löysin tämän ennen -kuvan eteisestä. Se kirvoittikin pienen valokuvaus inspiraation jonka satoa näette tässä ja nyt.

Eteinen ennen:




Tänne vaihdettiin noiden kiinteiden kalusteiden ovet ja koska meillä tuota vaatetta tuolta naulakosta pursuaa ihan ylipaljon niin ompelin jotexin alesta ostamani paneeliverhot sopivan mittaisiksi ja ripustin peittämään suurinta kaaosta.
Pääty tuosta kiinteästä kalusteesta oli jo elämää nähnyt joten jotakin oli pakko keksiä. Siispä aivonystyrät pyörimään ja tässä sitten lopputulos: Sauna ja suihku rempasta ylijääneitä hirsipaneeleita koko seinämä täyteen ja listoilla siistiksi. Päälle vedellä ohennettua maalia ja vähän asiaan kuuluvaa ehostusta. Se olis niinku siinä.




Oven edessä roikkuvat verhot on mun (hätätila) käsitys väliaikaisesta hyttysverkosta. Väliaikainen on nyt mennyt kuitenkin koko kesän, joten enää en tälle kesää ala hyttysverkkoa tuohon virittelemään. Tosi tokkopa tässä kauaa enää mitään ötökkä esteitä tarvikaan...

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Sissi

Hei!







Olen 8 viikkoa vanha karjalankarhukoira -tyttö Sissi. Tulin alkuviikosta tähän taloon tasoittamaan vähän tätä äijä ylivoimaa. Olen todella rohkea ja utelias tyttönen ja me olemme Jesse -pojan kanssa jo kuin paita ja peppu!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Pitkästä aikaa kuomaseni!

Onhan tässä vierähtänyt tovi jos toinenkin kun viimeksi näillä nurkilla pyörin. Muiden blogeja olen kyllä käynyt selaamassa melkein päivittäin mutta omani on ollut pölyä keräämässä jo useamman kuukauden. Ei vaan hotsittanu, ei sitte yhtään.

Mitään maatamullistavaa ei ole tapahtunut näillä lakeuksilla, mitä nyt juniori täytti vuoden ja on siis oppinut kävelemään. Ja melko haipakkaa on sen jälkeen piisannut. Se tahtoo tuo ajan käsite muuttua sillä sekunnilla kun omin jaloin pääsee tutkimaan maailmaa (lue:pahantekoon). Jos itse keräät leluja lattialta takareidet huutaen vartin (jotta mahdut imurin kanssa sekaan) niin alle metrin tumpilta niiden samojen lelujen levittämiseen menee apauttiarallaa 2 sekunnin sadasosaa. Kai se kasvamisen myötä katoaa ihmislapselta jokin tärkeä taito...

Tai jos käännät hetkeksi katseesi ja laitat tiskit koneeseen niin pieni sähköjänis on valoakin nopeammin kiivennyt pöydälle ja päivittää innoissaan äitin facesivuja. Siinä sitten syöksyt kuin paraskin baseball -pelaaja pelastamaan jälkikasvusi ennenkuin se tippuu ja tuhoaa tulevaisuutensa eväät. Syöksyessäsi mietit miksei JOKU ole keksinyt varaosina myytäviä selkään asennettavia silmiä.

Välillä tekisi mieli mennä pihalle ja huutaa ketutus pihalle navikat kaakossa ja vielä vähän päälle. Mutta näilläkin lakeuksilla asuu ihmisiä sellaisen mölinän kantomatkalla jotta olen jättänyt väliin. Nyt kun olen sairas (kiva kesäflunssa) niin hermot on ehkä 2 millin mittaset ja meidän lapsella kun vauthi vain kiihtyy kun EI -sana kajahtaa ilmoille. Jos et puhu mitään (lue: jos et kiellä) niin sehän on ihan tylsää ja homma (pahateko) menettää heti mielenkintonsa kun sehän on - hui sentään- sallittua!
Mutta ihan turha kai tässä on kitistä kun itse olin samanlainen pienenä ja vauhtia oli sata lasissa ja järkeä mukana ehkä kahden aivosolun verran. (Eikä tuo mieskään kuulemma oo ihan rauhallisimmasta päästä ollut, Vaahteramäen Eemelin kanssa olivat kuulemma samiksia niin ulkonäöltä kuin mielikuvitukseltaan...)

Mutta jos rehellisiä ollaan niin näitä päiviä on melko harvassa ja yleensä ottaen elämä on ihan mahtavaa (mitä nytkin melko väkevät lemut vaipasta tuoksahtaa) enkä vaihtaisi tätä siis ihan yhtään mihinkään!




- Kati -

P.S Ja remppakin ON edennyt yhden makkarin verran ja piha muuttanut muotoansa, mutta palataan niihin vähän myöhemmin. Toivon mukaan siihen ei mene kuukausi tolkulla... :-D

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Sairastelua

Sairastelun perään täällä meidän torpassa. Ensin oli se iki-ihana mahatauti. Poika oksensi rajusti yhden yön ja aamulla pyysi jo mammaa. Siitä pari päivää niin minä ja mies sairastuttiin melkein samalla kellonlyömällä, miehellä se oli ohi aamuun menessä ja mulla tietenki kesti se heikko olo pari päivää.
Siitä ku toivuttiin niin sitten nousi pojalle kuume ja kamala flunssa. Siitä seuraavana päivänä alkoi flunssa mulla (ilman kuumetta) ja nyt on varmaan mies tulossa flunssaan. Pojalla pari päivää kuumetta, pari päivää tosi kipeä kurkku (kamala huuto alkoi aina kun piti nielaista)ja se olikin melkein siinä. Mulla jo kohta viikon ollut kamala flunssa ja olo kuin viikon vanhalla raadolla. Tää tauti ei tunnu asettuvan millään! Mulla pitäis alkaa työt äippäloman jälkeen nyt perjantaina, mutta voin sanoa että näin heikolla hapella en kyllä kykene töihin menemään... Onpa ihan kivaa aloittaa työt saikulla. Ollaan vaan pojan kanssa katsottu haikeana pihalle kun pakkaset on hellittänyt ja ulkona on ihanan keväinen ilma. Me vain ei kyetä vielä menemään ulos...

Sisustusrintamalla on tapahtunut kyllä tässä kuukauden aikana ihan kivasti, esim. meidän makkarin remppa on valmistunut, uudet kevät tekstiilit olen saanut hommattua yms. Ongelman aiheuttaa tämä mun jatkuva sairastelu joten meillä ei ole viimeaikoina siivottu järin tiheään. Vain kaikkein pakollisin on tehty (tiskit ja lelut kerätty) joten täällä ei ihan kamalasti ole ollut kuvaus inspiraatiota. Elän toivossa että tää tauti hellittäisi ihan pian ja pääsisin laittamaan kevättä kun pojan synttäritkin on ihan parin viikon päästä!

Siis pitkä on ollut blogitauko mutta kyllä tää tästä taas kun palaan elävien kirjoihin!

maanantai 31. tammikuuta 2011

Shop Online...

Sitä on muuten tullut harrastettua taas melko hartaasti. Olen tilannut uudet kevät verhot olohuoneeseen ja siinä "siivellä" tuli tilattua myös uusi televisiotaso kun mieleinen löytyi. Sitä odotellessa olen tuunannut täällä meidän kaiuttimia (täysin miehen luvalla) paremmin olohuoneeseen sopivaksi. Makkarin remppa on (jopa) edennyt mutta se huone on toistaiseksi pyhitetty kaiuttimien tuunaus paikaksi kun siellä menee kaikki pinnat uusiksi niin ei pienet maalinroiskeet haittaa. Tapetit on melkein seinistä pois joten seuraava vaihe onkin iki"ihana" pakkelointi ja hiominen. YÄK!

Makkarin sisustus menee myöskin uusiksi, sillä sängynpäätyprojektin valmistuessa (siitä kuvia myöhemmin) tajusin että meidän yölamput ei sovi uuteen makkariin sitten yhtään. Toisekseen ne on sinään kiinnitettävät ja jotenkin en haluaisi uuteen tapettiin heti reikiä porata... Joten tällaiset tilasin Ellokselta:



(kuva ellos.fi)


Myös kattolamppu piti uusia sillä edellinen ei todellakaan anna tarpeeksi valoa ja halusin senkin sopivan meidän uuteen makkariin. Joten rohkaisin mieleni ja klikkasin itseni eBay:hyn. Aikani siellä selailtuani tajusin että on paljon järkevämäpää tilata Saksasta sillä sieltä tilatessa ei ilmeisesti tarvi maksaa mitään tullimaksuja ja jotenkin kun valuutta on sama niin koen sen helpommaksi. Tällaisen klikkailin tilaukseen:




(kuva: eBay)

Jännityksellä odotan onko tuote lähellekkään mitä kuvasta voisin olettaa. Ainakaan hinnalla se ei ollut pilattu sillä lampulla oli hintaa hippasen alle 40 euroa ja siihen n.15 euroa postikuluja joten halvemmalla sain kuin ne lamput mitä olen suomen nettiputiikeista katsellut.

Nyt kun sais rytkästyä tuon huoneen kuosiin niin näkis kuinka hyvin mun visio toteutuu. Tämän huoneen tapetit ja maalit olen ostanut jo keväällä, päiväpeitto on meidän edelliseen asuntoon ostettu, maton ostin uuden, verhot toi joulupukki. Sängynpääty on sama vanha, tosin uuteen uskoon kunnostettu, yöpöydän virkaa toimittavat vanhat toolit ja sisustus tavaraakin olen jo ostanut vähän. Toivottavasti visio osuu kohdalle!