perjantai 15. lokakuuta 2010

Karhun poika sairastaa...

tai paremminkin tämä karhumamma. Kolmatta päivää kuumetta ja olo kuin jyrän alle jääneellä. Kauhulla odotan että saako tuo meidän pieni karhupentu tämän saman taudin, olemme sen verran onnekkaita olleet että vielä yhtään kertaa ei pikkuisen pojan ole tarvinut sairastaa.

Pesutilat alkaa olla jo melko hyvässä tikissä, tänään remppari kävi asentamassa jo listoja ja silikoonia saumoihin. Maanantaina tulee vielä kiekan tekemään ja viimeistelemään paikat ja sitten olis enää lauteitten teko edessä. Heti kun täältä on kaikki työkalut raivattu pois alkaa meillä sellainen suur siivous että ei ole toista nähty. Koko jumankeikka koti siivotaan lattiasta kattoon kun tuntuu että tätä remppapölyä on jokapaikka pullollaan. Ja tosiaan takkahuone tehdään tähän samaan syssyyn, mutta se prokkis ei onneksi ole läheskään samoissa mittasuhteissa kuin tuo pesuhuone. Edistystä muullakin rintamalla on näkyvissä, mutta mitään kuvia en edes viitsi ottaa kun kaikki paikat on niin pölyssä. Suunnitelmissa olisi kuva kollaasi kunhan paikat on järjestyksessä.

Mutta nyt on pakko mennä taas vällyjen väliin, hyvää alkavaa viikonloppua kaikille ja palataan astialle ensi viikolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti